perjantai 22. elokuuta 2014

Oulun animeseminaari

Eli se tapahtuma mihin minä saan herätä omasta sängystä, laittaa cossi päälle samalla kun laitan ruokaa omassa keittiössäni ja tavata oman alueen ihmisiä. Tapahtuma joka ei ole iso, eikä ehkä aina laadukas mutta on kuitenkin itselle jo monen vuoden ajan ollut tärkeä. Animesemmaa kohtaan on sellainen tietty viha-rakkaus suhde. Inhottaa ja ärsyttää kun monta asiaa voitais tehdä paremmin ja tapahtumalla ois potenttiaaliset kasvu mahdollisuudet mutta samalla ihailen sitä että se ylipäätään on olemassa.

Paljon juuri kuulee puhuttavan kun ihmiset valittaa ettei heidän alueellaan ole tapahtumia. Kysyttäessä että miksi ette järjestä niin ollaan vaan "noo en mää osaa, enkä jaksa." Kuulkaas lapset. Kun tekemällä oppii ja jos et jaksa älä oleta että kukaan muukaan jaksaa. Tai älä ainakaan valita siitä.
Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi negatiivisiä asioita ilman että valitus jauhetaan asioista joihin ei aijota edes itse mitenkään vaikuttaa. Kiitos.

No kuitenkin, takas aiheeseen eli itse seminaariin. Tämän vuoden tapahtuman aika ja paikka herätti suun-na-ton-ta hämmennystä ja ensimmäisen kierroksen närää. Perjantai päivä tuntui kummalta kun pääkävijä ryhmä olisi koulussa tuolloin ja kirjasto ei vähänkään Glorian tyyppisistä flobeista tarinoita kuulleena kuulostanut kuin lähinnä varmalta kuoliniskulta konkarin korvaan. Pari muuta faktaa mukaan lukien voin sanoa että tuli kuultua naureskelua ja ivaa siinä määrin ennen tapahtumaa että en yhtään ihmettele miksei ihmiset uskalla tehdä uusia tapahtumia. Homma kun voi olla tuomittu, tapettu ja haudattu jo ennen kuin avajaiset on edes alkaneet. (Other good exsample: Cosvisioniin kohdistunut iva.)

Itse päätin sulkee itseni taas ulos nuista keskusteluista ja muodostaa mielipiteeni sitten paikan päällä. Tällä kertaa kun ei ollut raha häviönkään vaaraa. (Toisin kun ems cosvision/tracon/rantayuki jonne matkat makso keskimäärin sen 70 e ja kaikki muu päälle niin ois kivaa että tulee onnistunutta reissua.)
Perjantaina sitten menin puolen päivän jälkeen kaupungin kirjastolle. Aikasemmin en päässyt omilta koulu hommiltani. Eka fiilis oli ystäville laittamani viestin mukainen:

"Semma paikka saavutettu. Tilanne vaatii selkeesti vahvan pakkelin, peitävämmän asuvalinnan ja kaverien luoman puskurointi suojan.  "

sillä tilat olivat itselleni liian arkisen tutut. Vertailun kohteen ems Kokkoconkin koulu jossa olen nyt elämässäni käynyt kahdesti aina, ylläri pylläri, kokkoconissa. Plus cossini, road to the ninja Hinata joka saattaisin herättää pahennusta jo osassa cosplaijaajia conissa puhumattakaan nyt ohi menneestä kirjaston käyttäjästä. Löysin kuitenkin kavereistani Nizkun ja sain muuta ajateltavaa unohtaen jännityksen. Perjantaina kävin kahdessa järjestetyssä asiassa. Operaatio Fredrikin esittely paneelissa ja cosplay deitissä. Oli ollut tarkoituksen mennä myös Transformers luennolle mutta unohdin sen oikean alkamisajan enkä halunnut mennä vain puolelle luentoa.

OF paneeli oli sitä mitä oletinkin. Informaatio pläjäys järjestön toiminnasta ja "tulkaa mukaan. Me ollaan kivoja ja halutaan että teilläkin on kivaa." mainos kierros. En nyt rupee tässä toistaan asioita mutta uteliaille suosittelen heidän nettisivuja. Itse olen kiinnostunut tuon tyyppisestä toiminnasta ja menin avoimiin oviin 10.8. ja 17.8 katsoon vähän tarkemmin. Tulevaisuus näyttäkööt onko se sitten OF vai jotain muuta mitä skenessä teen.

Paneelista sit pihalle jutteleen tuttujen kanssa kun sisäaulan koko ei riittänyt mukavaan oleskeluun ja oli tuijotettu olo. Asialla ei vältis ollut tekemistä cosplayn kanssa. En vakiona vaan liiku julkisissa sisätiloissa napapaljaana ja patistan miesväenkin laittaan paitaa päälle kesä helteillä kun ympäristö normit niin mielestäni vaatii. Kun en halunut olla puku "väärinkään" päällä sisällä oli ulkona hyvä  27 asteen helteessä kun kukaan ei välitä vaikka oisit vain bikineissä.

Myöhemmin oli cosplaydeitti johon minut oli kysyttu taas mukaan pienellä varotus ajalla ja taas yuri kierrokselle. (Onkihan tästä nyt tulossa joku perinne?) Deitin piti sama porukka kuin kokkolassa ja tän kertainen vetäjien cossi plus tarina oli viime viikkojen suosikki luettavastani Magista joten odotukseni oli korkeat. Enkä pettynyt. Juontaja kolmikko osasi hommansa ja käsikirjoitettujen vitsien taso oli ainakin omasta mielestäni juuri oikea. Ei mitään turhia rivouksia mutta ei jättänyt kylmäksikään. Hahmo valinnat oli myös jälkikäteen ajateltuna hyvät tuollaisen paneeli pitoon. Viittaukset sarjan muihin hahmoihin toimi myös. Papereista luvun toki jättäisin vähemmälle vuorosanojen kohdalla mutta eiköhän tuostakin päästä kun kokemusta karttuu eli ISO KIITOS TEKIJÖILLE!

Oma osuuden sujumisesta en osaa sanoa varmaa Jee!/Nooou:ta. Pariin kertaan sain yleisön nauramaan että en ainakaan ilmeisesti ollut toivoton tapaus. Hahmoni, tai oikeastaan se että mikä versio siitä olin, vain ei varmasti ollut kovin monelle tuttu. Ihmettelen jos joku Road to the ninja leffaa tutustumaton ei vetänyt herneitä venttiiliin tavastani esittää Hinataa. RttN on aika kaukana yleisestä käsityksestä kyseosestä hahmosta. Tarkoitan, tosi kaukana. Offical crack on parasta ja silleen. Muutenkin tuon tytpiinen hahmo on vaikia roolittaa kun en ole luenteeltani mikään. "hei näin kuinka vilkaisit poikakaveriini päin. Uskallakkippa vilkaista toiste niin tapan sut." (Edellinen vuorosana on itse asiassa vielä sellainen siistitty versio mut ei tee mieli ees kirjoitta moista kielen käyttöä.)

Jonkin aikaa vielä tuon päälle seurustelin tuttavien seurassa ennenkuin  jatkettiin matkaa Nizkun ja Kaen kanssa kolmistaan illan istumisiin. Hieno brainstormaus ilta tuli ja ideoista varmasti kuulette vielä.
Lauantaina oli itsellä ollut tarkoitus mennä jo yhdeksitoista että löytäisin tutun Jean cossaajan. Olin päättänyt edellisenä päivänä hänen kanssa jutellessa vetäväni Sashan päälle. (Oikeesti mitä tämä tälläinen on kun voi vaan mennä omalle kaapille tapahtuma päivien välissä ja otta puvun sieltä? Kun ei tarvi pärjätä sillä minkä on saanut laukkuun mahtumaan?) Lähtö kuitenkin myöhästyi vähän nukutun yön jälkeen. Brains stormauksessa oli mennyt aika myöhään ja kotia tultua kissa osoitto vatsataudin merkkejä. Piti alkaa selvittää valmiiksi kotihoito-ohjeita ja  lääkäri  numeroita jos tilanne pahenisi. Ei oikein jaksanut aamulla sitten yksinään ollessa pitää kiirettä meikkien kanssa.

Lopulta olin perillä joskus puoli yhden maissa ja kirosin valjaitten remmit tuhannen auringon voimalla sinne minne ne tuhat aurinkoa ei enää paista. Painaivat ylhäällä pysymisen nimissä reisi lihastani lysyyn. Pitää oikeasti tehdä omat kunnon nahkaset yksilöt niin saa laitettua säädöt kohdilleen.

Yhdeltä sitten steam punk luennolle. <3 Luennoitsija oli hyvä ja selvästi aihettansa rakastava. Tuli otettua oikein muistiinpanoja ja kuvia dioista, mitä olen viimeksi tehnyt kaiketi frosbiten free luennolla. Luennon päälle menin vielä hyväksi tovia jutteleen pitäjän kuin muidenkin eteen tulleiden kanssa aiheesta. Saatoin onnistua jopa muutamassa lisä katsojan hankinnassa Simoun animelle. \O/ 

Siitä sitten nopsaa ulos kun näin vilauksen Jean cossaja ystävästä. Loppu päivä sitten sillä seuralla ja paikallisessa otaku miitissä. 

Mainittakoot toki vielä hieno hetki kiinalaisessa kun annos kokoni osui yhteen hahmon kanssa ja aiheutti hilpeyttä kanssa ruokailijoissa. Minulla on syyni valita "ruokacossi" :D

Summasummaarum
Oulun animeseminaari oli ensimmäistä kertaa vuosiin kuten nimi sanoo Oululainen seminaari animesta. Tapahtuman maine on viime vuosina kuitenkin muuttunut hyvin conimaiseksi minkä takia hyvin moni kävijä pettyi. Tilat ei esipelkojen mukaisesti toimineet tapahtumalle. Kuitenkin nyt pari viikkoa sieltä ja täältä kaikkea kulisseissa tapahtunutta kuulleena olen itse valmis taputtamaan osaa järjestäjistä selkään ja sanomaan "hyvin se meni kaikesta huolimatta". Ensi vuonna vaan toivon mukaan saavat jostain uutta innokasta verta riveihin, parempaa onnea ja paikan missä luentojen määrää voidaan nostaa. 

Osalle kävijöistä ja negatiivisen ilma piiri levittäville haluaisin sanoa pari huomiota. Parista huomiosta tuli kuitenkin pitkähkö teksti joten teen ihan erillisen postauksen ja julkistan sen myöhemmin.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kesä pukuja

Cosplayvuoteni kiireisin kuukausi lähestyy ja pyrkimys välttää katarstrofit, itkut ja parut on kova. Aika näytää kuinka tässä onnistutaan.

Liput, majoitus ja matkat on ainakin hankittuna kaikkiin tapahtumiin lukuun ottamatta Animeconin kyytiä. (Kimppa kyytiläiset hei. Kelpaisko yks kuski lisää?) Cosseille on kaikki pääraaka-aineet kasassa ja osa cosseistakin on kasassa. Piilari harjoittelu ja meikki kokeilut ovat osa arkipäivääni ompelun ohella. Tahtoa siis on. Seuraavat viikot näyttää riittäkö taidot. Pyrkimyksenäni oli valita nyt selaisia pukuja että ne kaikki tulisi saatettua loppuun. Viimeiseltä kahdelta vuodelta on liian monta kokemusta kun oma osaaminen ei riitä, aikaa ei ole tai ryhmä ei pysy kasassa. Nämä kokemukset ei ainakaan hyvää tehneet itsetunnolle. Tämän kevään aikana olenkin tarkasti tutkaillut itseäni ja suhdettani pukuiluun. Monta hyvää huomiota on tullut tehtyä. Niin työskentely tavoista, omien tavoitteiden realistisuudesta kuin mitä omat haaveet ja unelmat käytännön elämältä vaatii toteutuakseen. Ensimmäienn koetinkivi uusille ajatusmalleille oli Cosvisionin reissu josta lisää tuonnempana. 

Nyt parin päivän cosplay pajailun aikana olen saanut hahmo profiiliini uusia skillejä. Worbla käsittelyn perusteet ja Peruukin parantelu copic väreillä. Seuraavan tähtäimessä pari level uppia valmiiden cossin osien myötä. 


Tämä plus kolme hivenen eri sävystä punaista copicia saa aikaa ala puolisen karkki kaunokaisen.




Saatan vastedeskin sävytää peruukkeja hivenen sopivalla copicilla
koska pidän tälläisestä epäyhtenäisestä sävystä.
Ja näin kaunista jälkea sai ensikertalainen noin kahdessa tunnissa aikaan
worblasta, tuosta jumalten lahjastas cosplayjaajille.
Pidimme siis kahden päivän ajan Kaerun luona cossi pajaa. Itselle tavoitteena oli päästä ylitse aloittamisen tuskasta nuiden uusien hommien kanssa. En lähtenyt toivomaan mitään muuta varsinaista edistymistä. Olen nimittäin oppinut viime vuosina että on ihmisiä ja paikkoja joissa cosplayn teko sujuu ja sitten on niitä joissa se ei suju. Ennakko aavistuksillani miten kulloinkin käy ei ole vielä mitään korrelaatiota sen kanssa miten oikeasti kävi. Eli lähdin kassillinen keskeneräistä tekemistä mukanani ja avoinmieli ystävänäni nuihin kahteen päivään.


Kavereiden kanssa coslayn tekemisessä on sekä hyötynsä että haittansa. Ekalta päivältä tuli koetttua suurin osa hyödyistä. 

+Aina on joku jolta kysyä näkemystä kulloiseenkin työvaiheeseen. 
Tämä mahdollisuus on itselleni välilä hyvinkin tärkeä sillä olen puvuntekijänä se joka sovittaa pahimmillana pukuaan joka ompeleen jälkeen uusiksi. (Niin kuin se olisi siitä miksikään muuttunut yhden napin ompelemisen jälkeen...) Tai omistan miljoona reffikuva voidakseni olla varma yhden pikku yksityiskohdan sijainnista. Jostain syystä ryhmässä tehdessäni saan kuitenkin itseluottamusta jolla mennä eteenpäin ja korjata sitten rauhassa kun virheitä tulee.
+Työvälineitä ja materiaalia löytyy. 
Ems. Itselläni ei ole kunnon hiustenkuivaajaa joten worlan käsittelyn aloittamien olisi voinut olla aika paljon tuskaisempi. Oma kultamaalini taas osoittautui toisten työn pelastajaksi.
+On apukäsiä joita orjuutaa tekemään puolestasi vaiheita joista et itse niin tykkää. 
(Tämä siis jos kaverikaan niistä tykkää.) Temppu toimii vain jos k.o. apukädet ymmärtävät ohjeet ja uskovat itseensä uuden tehtävän edessä eikä aikaa mene pelkkään ohjeistamiseen. Vaatii hivenen ihmistuntemusta ja joskus maanittelu manipulointia. Niin ja tietysti valmiuden olla itse apuna toiselle sitä pyydettäessä. (Miks ees mainitsen tämän itsestäänselvyyden... ai niin, koska se ei ole aina ollut ihmisille itsestäänselvyys.) 
+Ruokapalvelu pelaa 100% paremmin kuin jos olen yksin tekemässä yhtään mitään. 
+Juttujen laatu on hieno 
vaikkakin kovin julkaisu kelvoton kun kaikilla alkaa vähitellen hajottaa oma homma.
+Ei ole vaaraa että eläimet olisi pyörimässä kankaittesi seassa hetin kun silmä välttää. 
Omistan kaksi kissa, Kae ei. Do I need to say more?
+Mahtuu tekemään. 
Tämä siis jos pajaa pidetään omakotitalossa eikä opiskelija kämpässä. Omani nyt ei ole pienimmästä päästä mutta kyllä täälläkin on aika rajattu alue missä cosseja voi työstää. 


Huonot puolet tuli opittua sitten toisena päivänä. 

-Laiskuus on hyvi  tarttuvaa.
Etenkin kun kukin osallinen kärsii vuorollaan tuntemattomasta pääkivusta ja makaa lähinnä sohvan nurkassa. 
-yllättäviä häiriötekijöitä.
Myös se kun yksi huomaa hyvän elokuvan näköaparaatista johtaa helposti muidenkin työtahdin  tuhoutumiseen. (Suosittelen kaikille Soul surfer'ia. Anto feelsejä ja inspiroiva tosi tarina.)
-Työvälineitä on liian vähän 
Tälläisisssa ryhmä kokoontumisissa kannattaa myös huomioida joko että kaikilla on kahta erillaista tehtävää (ems worblan käsittelyä ja ompelua) tai tarvittavia työkaluja on tarpeeksi. Nyt homma ei onneksi pahasti alkanut muistuttaa ala-asteen jonoa luokan ainoalle saumurille mutta riski oli nähtävissä.


työvälineet eivät ole sinulle tuttuja. No ainahan saa neuvoa kun kysyy. Ne ei kuitenkaan paljoa lohduta jos lähtötasoiset ominaisuudet ovat erillaiset omasi ja käytössäsi olevan ompelukoneen välillä.

-T
ulee
paljo
n ideoita. 
Tämä on miinuksenä lähinnä sen takia että olen viime aikoina huomannut muuttuneeni hyvin varautuneeksi uusien ideoiden kanssa. On tullut koettua aika paljon suunnitelmia siitä ja tästä sekä projektien alotuksia mutta ei oikein niitä lopuun vientejä. Tykkään kyllä ideoida ja koen jokaisen ideointi hetken olevan hyväksi. Niissä kun kuitenkin aina oppii jotain uutta samoin kuin hyvä laatuisessa jälki burgeroinnissa. Mutta koitan rajoittaa itseäni siinä määrissä etten kuluttaisi voimavarojani ja aikaani asioihin joita ei sitten saateta loppuun. Moiset ei ole tehneet hyvää itse tunolel sillä olen herkkä syyttämään itseäni hommien kesken jäämisestä vaikka kyse olisikin monien asioiden summasta. 


Nyt onneksi oli keskustelujen laatu alusta lähtien hyvin varasuunnitelmia sisältävä ja "kuinka tämä toteutetaan niin ettei jää kesken mutta ei jää myöskään laimeaksi?" -henkinen. Pyrittiin jo ideointi vaihessa mietiimään mistä asioista voi tulla ongelmia. Leikkö ollaan kasvettu ja otettu opiksemme, liekkö ollaan laskettu päätä hivenen pilvien alapuolelle vai liekkö oltiin se kokoon pano jolla homma vaan toimii. Aika näyttää.

Kitacon - lyhyestä virsi kaunis

Minulla oli ajatus tehdä tästä pohjoisen pikku conista syväluotaava hieno analyysi. Saatte kuitenkin nyt vain tiivistettyä fiilistä.

Joskus ollaan asiakaspalvelun ammattilaisia ja rakastetaan työtämme.
Kuva Santtu Pajukanta
Hyvät nuoriso-ohjaajat joilla joskus on jotain tekemistä harrastetapahtumien kanssa: Minua ei haittaa ettei kaikkia työtehtäviäni ole ilmoitettu alkuperäisessä pestin annossa. Ymmärrän hyvin aikaisemmalta järjestäjä kokemukseltani että kaikki apu on aina tarpeen. Mielestäni ei kuitenkaan ole oikein ilman ohjeita komentaa tekemään asioita joista en tiedä mitään. Eikä nälviä kun joudun palaamaan alkuperäiseen tehtävääni kesken extra homman hoidon. Tiedän myös näyttäväni alle 20 vuotiaalta. Kokemukseni lasten leireiltä ja arki elämästä on kuitenkin osoittanut ettei edes alle 5 vuotiaalle tarvitse puhua eri tavalla kuin aikuiselle, eri aiheista vain. Moinen puhetapa saa sinut lähinnä näyttämään tyhmältä ja minut tuntemaan itseni epäluotettavaksi. Tuo tunne ei ainakaan nosta työtehoani. Eli hyvä nuorisotyö-ohjaaja, kohtelisitko meitä  tuntemattomassa paikassa vapaaehtoisesti tapa
htumaa järjestämässä olevia kuin kohtelet uutta vasta aloittanutta työtoveria? Kiitos

Niin mitä tähän annokseen pitikään tulla?... Hetkinen oliko se edes tämä annos?
 On ehkä kaamein ajatusketjun alku joka voi päässäsi käydä kun liian pienessä keittiössä hyörii vähintään viisi muuta, ovella on jonoa ja sinulla on kaksi pöytää hoidettavana. Sen sijaan todellista autuutta on huomata kuinka saumattomaksi tiimi työskentely voi kehittyä yhden viikonlopun aikana. 

Se tunnen kun oli täysin pakko pistää parastaan iltabileissä ringin keskellä eikä siitä johtuen meinaa jaksa edes juhlien loppuun.

Millaistahan olisi pitää tuo oma peruukki luento salille jossa olisi useita kymmeniä kävijöitä? Nytkin oli niin paljon perhosia vatsassa ja pelkäsin seisovani ihan miten sattuu projektorin edessä tai sekoavani aikataulussa niin että jotain jää sanomatta tai kaikki on ohitse 15 minuutissa. Tuliskohan luentojen pidossa varmemmaksi kun niitä vain pitäisi tarpeeksi monesti? Saisinko millään itselleni pitämistäni luennoista video materiaalia että voisin tarkastella esiintymiskäyttäytymistäni? Olenkohan minä hyvä edes puhumaan ei akateemisesta aiheesta?

Mikä on tälläinen coni josta tulet takaisin enemmän ruokaa ja tavaraa omistavana, sekä rikkaampana kuin sinne lähdit. Saisinko tottua tähän?

Saisinko myös tottua siihen luksukseen että olen kotona sunnuntaina ennen ilta kahdeksaa ja voin purkaa kamppeeni samana päivänä pois kuin tapahtuma oli? Onko tämä se "normaali" mihin eteläsuomalaiset ovat tottuneet kun puhuvat liian pitkistä matkoista coneihin?


Edit: Ensimmäien kuva on virheellinen laitosmaisessa siisteydessään. Tässä teille todellisuutta Kitaconin twitter tililtä.
3 of 4 in Our high school host club.

Esi priiffiä ja asioiden läpikäyntiä edellisenä iltana.

"Viel yks kuva ennenkuin avataan ja pilataan asumme."

Saimme luonne roolit.

Luokkaretkellä Sibelius talolla

Reissu jossa glomppasin vahingossa tuntemattoman, testasin osto cossin ja tulin ylipuhutuksi närconiin.
Frosbite oli tähän astisista coni reissuistani paras. Lähes täydellinen. Ja nekin pienet viat olivat conin kulkuvälineeseen ja omasta ajoittaisesta unettomuudesta johtuvia. Asioita joihin järjestäjillä ei ollut mitään osaa eikä arpaa.

Lähdimme kohti Lahtea perjantaina yhdeltä. Autoja oli kaksi, kyytiläisiä kuusi joista kuskeja peräti viisi. (Yleensä mennään 2 kuskilla...) Matka tunteja kertyi ihanat 8h.  Eka päivänä lähinnä käytiinkin puutuneill jaloillamme hakemassa liput, ohjelma lehdet ja tutustuttamassa ensidesulaiset sibelius taloon. Erittäin rauhassa tuo ilta meni. Beyblade ehkä suurimpana rakkautenamme ja ajan vietteenämme yläparvella.
Reissun pahin hämmennys monetti tapahtui kuitenkin heti sille iltaa. Oltiin poistumassa coni alueelta kun pihalla näin ystäväni Lumituksen. En ollut tiennyt että hänkin tulee tapahtumaan ja nopeesti kolme metriä muuttui kunnon halaukseksi ja kahden ihmisen ilon kiljumiseksi. Or so I thought.... Seuraavat hetket käsittikin  sitten hämmentävää tuijotus kun tajusin ettei otteessani olekaan ystäväni. Voitte kuvitella ihmisen ilmeen kun tuntematon vain yhtäkkiä tulee ja halaa kuin vanhaa ystäväänsä. Nopee irtautuminen ja jäätävä anteeksi pyytely määrä yhdistettynä elämäni punastukseen. Siinä sitten tarkempi katsominen samalla kun hämmennyksessäni sopertelin jotain paljasti että valmiiksi huononaama muistini oli pettänyt hämärässä valaistuksessa lopullisesti. Ei sillä että olisin coni innostuksessani ja ilossani edes tajunnut pysähtyä tarkistamaan havaintojeni luotettavuutta.

Nyt edessäni kuitenkin seisoi Lumituksen mittainen ja ruumiin rakenteinen, saman sävyisillä ja pituisilla hiuksilla varustettu ihminen jota en ollut koskaan nähnyt ennen. Edellisten yhtäläisyyksien lisäksi minua oli harhaan johtanut identtinen silmäkulman kiekura meikki ja vaatetyylin yhtäläisyys. No kavimme lyhyen keskustelun, sisältäen lähinnä minun anteeksi pyyntöjä (sillä tämä oli minun moka ja moinen moka olisi voinut olla vaaraksi toiselle) ja seuraavan päivän asujen tuntomerkkien vaihdon, ennen kuin ryntäsin matkaseurani perään. Sillä kuten silloin vielä tuntematon ihminen totesi "Meidän on pakko oikeesti nähdä huomenna ja tutustua. Tää on niin hämmentävä tilanne." Autolle könytessä koitin saada kasvojen kuumotusta laskemaan ja muistaa kuka rutto on Dawn ja minkä näköinen Pokemon Piplub on.

(Saisitte tähän kohtaa todistus aineiston neitien yhden näköisyydestä jos oisin muistanut kysellä niiden julkaisuun luvan ajallaan.)

Kerrottakoot tähän väliin että onnistui löytämään tuntemattoman seuraavan päivän illasta ja näytin luvan ystävästäni lähes identtisessä ulkoasussa. Tekoni oikeutui ja hämmennyksen määrä molemmin puolin kasvoi. Yhtäläisyydet eivät nimittäin loppuneet siihen. Voin sanoo että siinä vaiheessa kun sekä etunimen alku, lempinimi Lumitus, pohjoinen synty perä, ikä ja pari muutakin faktaa on samat kahden tuntemattoman ihmisen välillä alkaa olla hivenen absurdi fiilis. Jos mulle vielä paljastuu että k.o.  henkilöillä on sama ammattikuntaa nostan vain kädet pystyyn.

Majoittuminen oli taas Lahden reissulle perinteisesti tätini nurkissa. Perinteisesti k.o. täti ei ollut paikalla kun tulimme ja valtasimme talon laukkuinemme. Tällä reissua kuitenkin ilokseni hän tuli sunnuntai illasta ja ehdimme jonkin verran kuulumisia vaihtaa ennen maanantain paluuta. Monet kerrat kun on Desu majottuminen tullut hoidettua majoittajaa näkemättä.

Lauantai aamuna herätykseni oli niinkin inhimillinen kuin seitsemän. Tähtäimenä oli nimittäin puoli kahdeksaksi toiselle puolelle Lahtea paricossin päälle vetoon. Akihito ja Miraia Kyuokai no kanata'sta. Olimme joululomalla päätyneet harvinaiseen ratkaisuun tilata puvut Solayuni  kanssa. Kummallakaan kun ei tuolloin ollut aikaa eikä voimavaroja tehdä itse cosseja. (Terveisin yliopisto elämä kuluttaa.) Pidempi hintojen, kuvista ilmenevien laatujen ja kauppojen oletettavan luotettavuuksien jälkeen päädyimme cosplaywho.com iin. Voin suositella kyllä kyseistä paikkaa kaikille. Palvelu oli laadukasta ja viestittely epäselvyys tilanteessa sujui hyvin.

Vatsani oli ihan täynnä perhosia tuona aamuna. Jännitin kuinka sujuisi eka paricosplay vanhan ystävän kanssa. Mahtuisiko Solayun puku hälle? Sitä kun ei oltu päästy testisovittaan välimatkamme takia. Muistaisimmeko näppärästi ennalta sovittuja poseja jos joku pyytäisi kuvaa? Pyytäisikö kukaan kuvaa? Tulisiko ostopuvuista huhujen mukaisesti ihmisiltä sanomista? Osuisiko luento aikataulumme Solayun kanssa yhteen? Onnistuisiko meikkini? Pystyisinkö katsomaan Solayunta pokerina vai kuolisinko fani feelseihin?
Niin paljon perhosia. Niin turhaan. :]

Aamu sujui mallikkaasti ja lepposasti kun samassa tilassa oli VAIN KAKSI cossaajaa ja yksi huollostamme vastannut ihana keittiö häärijä. Olihan se pokeri naama vähän hakusessaa puolin ja toisin mutta tunnelma parani niiden naurujen seassa. Ekalle halutulle luennolle ei ehditty mutta free pojista päästiinkin jo kuuntelemaan ja voi että tuli naurettua. Kiitos siitä ihanasta ajatuksia herättävästä ja hyvin humoristisesti toteutetusta luennosta.

Luennon aikana todettiin myös kossimme kovin kuumiksi. *badumpz* Kangas mikä niihin oli käytetty näytti hyvältä mutta ei ollut ihan niitä hengittävimpiä. Ja kun toisella oli vielä päällä neule ja toisella pindi, kauluspaita neule ja pikku takki vuorella oli halu vähentää vaatetta aika nopea luentosalin lämmetessä. Sit paleltiinkin urakalla ekalla kauppa reissulla kun keho oli tottunut vaan viilentämään.

Suuri jännitys momentti itse päivässä olikin kun mentiin kuvauspalveluun Solayun kanssa. Itellä oli ihan hyvä olo asiasta mutta toista tuntu jännittävän kun ei oo cosplay kertoja takana kuin noin yksi coni per vuosi viiden vuoden ajalta. Esi valitut poset reffi kuvineen kännykässä ja yskän ymmärtänyt osaavan ihana kuvaustiimi loi tästäkin tilanteesta hyvät muistot. Kuvatkin oli sitä mitä kaivattiin. Tässä pari. <3


Pakollinen koulukuva koulupuvuista on reissun ainoa kunnon kuva nuista puvuista.
Kuva Esa Ala-Petäys


En aina aivan arvosta mitä Miraia minusta kirjoitteli blogiinsa.
Kuva Esa Ala-Petäys 

Tässä vielä huippu netti löydös.

"Noo. Minkäs sotat." "..."
Kuva Harunaattori


Päivä meni sit enimmäkseen Solayun kanssa hengatessa eessun taas. Illasta toista rupes väsyttään ja hän lähti nukkumaan. Nähtyään kuitenkin ensin minkä olin valinnut iltabileiden asuksi. Eli solayun oc hahmo Xiàn puettuna "the fucking tease of dance floor" tyyliin. Ilme oli hieno. Asiaahan vielä paransi se että toinenkin sarjan hahmo oli hillumassa alueella. :D Ollaan reiluja kavereita. No Solayun lähti kuitenkin nukkumaan ja minä lähdin valloittaan tanssi lattiaa. Jossain vaiheessa iltaa tuli eksyttyä Aleathanin, Jansutin ja heidän kavereidensa seuraan. Kokonaisuus sisälsi mm. Lumisodan ilman hanskoja (au mun käsi parat) veden syljentä pelin ja tanssimisesta kipeytyneitä jalkoja. Niin ja se loppuillan farssin kun kaverin kanssa suolattiin toistemme tanssikaverin hankinta yritykset koska tavoittelimme samaa ihmistä tietämättämme. Saatiin kovat naurut myöhemmin kun tajuttiin tämä.

Päästiin kohtuu ailoihin nukkumaankin kun Frosbiten iltabileet loppu sen verran aikaisin. (Pidin tätä loppupeleissä plussana vaikka ensi alkuun hämmensikin.)

Sunnuntaina minun oli ollut tarkoitus olla Akkeyn demoni käsi versiossa mutta kukaan ei jaksanut ruveta maskeeraaman sitä (eikä oikein omilla taidoilla oikeaan käteen olisi oikea kätisenä tapahtunut.) Eikä ihastuttava Miraiani päässyt paikalle appivanhempien vierailun luomien velvoitteiden takia. Ajattelin sitten olla muiden pohjoisten ihmisten seurassa mutta toisin kävi. Heti aamulla coni alueelle päästyäni ja meikit korjattuan minut kidnappasi, suoraa kavereiden edestä, Aleathan ja raahasin amv-kisaa katsoon. Olen viimeksi ollut edes jotain kisaa katsomassa joskus kun VisualGay vielä piti FFFighteja eli aikaa sitten. Oikein hyvää tekemistä oli noin sunnuntai aamun väsymyksessä. Itse olisin kaivannut voittoa tälle. Mutta arveltiin jo katsoessa että voittaja tulee oleen se joka sitte voitti koska yleisöäänestys ja salissa raikuneen naurun määrä silloin kun se pyöri.

Aleathanin seurassa sitten menikin koko päivä kun istuin Cosplay Tour Europen pöydällä seurana ja juttelin niitä näitä paikalle tulleiden kanssa. Jossain vaiheessa päivää selvisi mm. Enemmän traconi siivoaja Levistä ja Närconista.

Frosbiten päättäjäisissä tuli vielä käytyä. Muiden tapahtumien mainos kohta oli hirveen hyvä. Tulee tajuttua sellaisiakin tapahtumia joista ei muuten välttämättä kuule ollenkaan. (Enkö muka oikeesti käynyt useammalla luennolla? Aijoin kyllä varmasti mutta kai sitä taas tuli päädyttyä "katotaan sitten myöhemmin ne netistä" vaihtoehtoon kun ei joutanut/jaksanut/mahtunut luennolle.)  Tuolta jäikin sit harmittaa kun en lähtenyt ootellessa pelleilleen joraavan meemi cossajan(?) kanssa. Ois vaan pitänyt nousta ylös ja bailata.

Viimeisenä tekona hankin Desucon lipun ennakko-osto-oikeuden itselle vaikka olin aika varma etten tule lippua lunastaan. Desucon ja Vectorama tuppaa oleen päälekkäin. Järjestely oli kuitenkin mielestäni hyvä conin osoittaessa kiinnostuksensa vakiokäviöitä kohtaan. Muutenkin oli harvinaisen hyvin järjestetty jonotus tilanne.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Minäkuva painokäyrän alapuolelta katsottuna

Tämä ei todellakaan ollut aihe josta aijoin kirjoittaa ensimmäisen blogi postaukseni. Minulla oli puoli valmiina niin Frosbiten kuin Kitaconinkin tarinaa sekä pari muuta itselle rakasta aihetta.(Peruukkeja~<3) Tämä on kuitenkin aihe joka nyt puhututti niin Ilonaa kuin Jesmoa ja heidän postauksensa kautta myös minua. Jesmon posti oli mielenkiintoinen ja hienoa luettavaa kun itsekin olen viimeksi pari päivää sitten ihaillu hänen kuviaan jossain internetin syövereissä. Ei kuitenkaan itselle niin yllättävä. Tiedän paljon taitavia cossajia jotka ovat painineet tai painivat edelleen saman tyyppisten paineiden kanssa koska... No koska niin vain on. Ei niitä paineita voi yleismaailmallisesti selittää. Kuitenkin se mikä sai minut ryntäämään yläkerrasta pehmeiden vällyjen välistä koneelle, ja pyytämään arvon vanhempiani suorittaa huivi ja pipo varaston perinnönjaon vasta tunnin parin kulutua että voisin keskittyä kirjoittamiseen, oli  Ilonan postauksen maininta
 "Laihaksi kommentoiminen ei ole kehu, älkää sanoko sitä oli se sitten totta tai ei, mutta hyvältä ja kivalta, kauniilta näyttäminen on--"
Sillä tämä on ehkä se kohta johon voin itse antaa uutta näkemystä.

Minä olen laiha. Olen aina ollut ja tulen todennäköisesti sen kymenen vuotta vielä olemaan ilman sen kummempaa yrittämistä.(Terveiset äitille joka aina tyttärensä paino huolia kuittasi "Kyllä sinä sitten kolmikymppisenä lihot tai et jos tulet tätiisi.") Mutta, toisin kuin varmaan moni voisi oletta näin sanovalta ihmiseltä en pitänyt itseäni kauniina vuosiin. Liekkö pidän vieläkkän kun en oikein hirveen usein ees välitä asiasta. Teini ahistukset on kyllä tullut käytyä niin kuin kovin moni muukin on käynyt mutta eri näkövinkkelistä. Siinä missä toiset nuoret mietti miten olemattomista jenkkakahvoista voisi päästä eroon, onko päälle valittu vaate nyt oikeen kokoinen ja voiko rannalle mennä kaksi osaisissa kun ei ole huippumalli cosmopolitanista minä seisoin vieressä ja mietin miksi he ressaavat koska hehän ovat kauniita. Heillä on muotoja ja kurveja. Heitä ei moitita "luuviuluiksi" tai "kahdeksi tikuksi ristissä". Heiltä ei järjestelmällisesti kysytä ovatko he syöneet tarpeeksi. Minulle nämä olivat arkipäivää vielä viime vuosiin asti. Alle puolen vuoden sisällä olen saanut mm. kuulla isäni kyselleen sisareltani että onko minulla ehkä anoreksia. Nykyisin kuulen edelleen kommentteja "mikset pukeudu useemmin ihon myötäisiin asuihin koska sulla on niin hyvä kroppa." Palaan tuohon miksiin myöhemmin.

Kuitenkin minä pidin itseeni sinäminä kuulin itsestäni. Luuviuluna jonka pitäisi lihoa. Söin kuin rekkamies koska oli aina nälkä ja että saisin edes jotain painoa mutta ei. Terveystarkastuksissa oli yleinen vitsi hoitajan kanssa kuinka painoni ei noussut mutta kasvoin parhaimmillani vuodessa 12 cm. Nykyään tiedän useamman kuin yhden syyn miksi painoni on mitä on. Mainittakoot alkuu että olen totaalinen ikiliikkuja. (Juuri se ihminen jolle menetätte julkisella paikalla hermonnen koska hytkytän jompaa kumpaa jalkaani. Anteeksi. En tiedosta asiaa ollenkaan.) Toiminto kuluttaa jokseenkin paljon energiaa päivän mittaan. Toiseksi jo minun kehon perus energia tarve on keskimääräistä suurempi nuin muilla. Joten se ruuan energia tulee ja menee. Tuohon päälle vielä sitä sun tätä pientä arjen asiaa ja geneettinen perimä. Vuòla, teillä on nykymaailmassa ihminen joka haluaa lihoa. Ihminen joka katsoo kauhoisana ystävänsä muotoja muistellen häpeällä kuvia joissa erehdyin olemaan pelkässä narutopissa ja paljastaan luutaja nahkaa olevat käsivarteni. Tai hameessa niin että luisevat polveni ja sääreni näkyivät. Heipä hei. Tuo on minä parin vuoden takaa.

Nykyisyydessä alipaino kammo on ja pysyy mutta syy on enemmän terveydellinen. Tiedän kuinka helposti alan voimaan pahoin joka välissä jos painan alle 61 kg. Tiedän kuinka en jaksa tanssia niin pitkään kuin haluaisin ja palautuminen vie päiviä olemattomien varastojen loppuessa kesken jos en saa tankattua hiilihydraatteja kehooni. Tiedän etten voi jättää syömättä flunssasa koska menettäessäni 3 kiloa sairastaessa saan taistella niitä takaisin seuraavat puoli vuotta ja voida turhanpäiten pahoin tuona aikana.

Kaikesta tästä henkilöhistoriasta ja nykyisyydestä johtuen "Olet niin ihanan laiha." Ei ole kehu. Ei tule varmaan koskaan olemaan. Enkä pidä tuosta kommentista myöskään koska koen sen sanojan aina vertaavan itseään minuun jolle tälläinen keho on niin sanotusti luojan luoma. Et ole reilu sinua itseäsi kohtaan jos asetat minunlaiseni vertailu kohdaksesi. Inhoa myös sitä tunnetta kun tajuan minua kadehdittavan asiasta jolle en voi mitään. Laihan ihmisen arjessa on niin paljon sellaista mitä en toivo kenellekään että ihan oikeasti. Laihuus ei ole tavoite. Kunto jolla jaksaa arjen haasteet ja hyvin voiva keho on.

Mistä siis opin pitämään omasta kehossani? Mitä cosplay on saanut minut oppiman omasta kehostani?

Muutos ajatuksissa alkoi useempi vuosi sitten. Ensin toki Iruka cossisani olin yhtäkkiä "Se söpöin conin Iruka." (Huomatkaa kuinka kehu ei sisällä suoraa huomiota kehoni malliin.) Ekana vuonani yliopistossa paino otti ja nousi useamman kilon ja tykkäsin siitä mitä peilissä näkyi. No ne kilot kyllä hävisivät heti seuraavana kesänä kesätöissä mutta tilalle tuli lihasmassaa. En pitänyt peilikuvastani ihan niin paljoa mutta huomasin kuinka yhtäkkiä kuvissani ei ollutkaan enää narukädet, ryhtini oli parempi ja hassu selän mutkalle vääntö oli vähentynyt. Plus minulle oli ilmestynyt hartiat. "No se paino ei nyt vaan nouse mutta ehkä jos harrastaisin lisää jotain rakastamaani tanssia saisin ainakin itsestäni muuta kuin luuviulun." oli yksi ajatus jolla sain torpattua mielessäni huutavia vanhoja "Mikset liho. Etkö sinä syö?" "Voikun minäkin olisin nuin laiha." "Näytät ihan kävelevältä luurangolta." kommentteja.

Cossatessa huomasin myös muita puolia kehostani. Vaikka olen laiha minulta käytänössä puuttuu vyötärö. Tarkoittaen siis sitä ettei vartaloni kapena kylkiluiden alla ennen lantiota vaan olen hyvin suora laatikko. (Ensimmäinen kehoni yksilökohtainen piirre jota todella rakastin.) Ominaisuus joka koin helpottavan crossplaytä. Olen myös keskimääräistä naista pidempi. Kasvojeni muodot eivät ole mitkään sirot mutta minulla ole mitään selkeetä ominaispiirrettä joten niitä on helppo muokata meikillä erimuotoisiksi hahmojen mukaan. Olen aina osannut asettua koulukuviin ilman ohjausta ja tykännyt lopputuloksesta. Kameran edessä olo tuntui luonnolliselta. Osasin mielestäni luonnostaan miehen kehonkielen. Enää se että kylkiluuni näkyivät ihon lävitse tai että kaverin vierreen istuessa tuikkasin häntä vahingossa luisevalla kyynärpäälläni ei ollutkaan niin oleellisia asioita. Sen sijaan piti keksiä miten näyttä vihaiselta kun ei osaa kurtistaa kulmiaa tai miettiä missä kulmassa kehon oli oltava kameraan ettei pindin käyttö paljastuisi. Crossplayssa sai olla komee ja hyvän näkönen. Se oli enemmän kuin suotavaa joten pistin kaikkea peliin.

Toki kuvauskeikojen kuvien joukossa on jäätävä määrä sitä materiaalia jolla ei ole mitään asiaa nettii mutta kun aikaa kului väheni joukosta ne kuvat joita katsoessa en hymyilisi. Olin synnyttänyt positiivisen noidankehän. Nautin kuvassa olosta koska tiedän pitäväni kuvistani ja nautin kuvistani koska osaan olla kuvissa niin että näitän viihtyvän niissä.

Mutta missä ovatkaan ne nais hahmot? Miksi minä aina crossplayjaan? 

Ou dear, tähän minulla olisi vastausta toisen blogi tekstin edestä mutta ehkä otetaan nyt mukaan vain se mikä liitty ulkonäköön. Anime tytöt pukeutuu hyvin usein ihon myötäsiin ja paljastaviin. Seillaisiin pukuihin että joku voisi nähdä että oon se luuviulu. Kiitos ei. Vaihtoehtoisesti pukuihin kuuluu lyhyt hame ja kun omassa kehossa ei ole sitä lämmittävää vararavintokerrosta ei moinen puku houkuta siitä seuraavien jalkasärkyjen ja mahdollisen flunssan takia. Olen niin monta vuotta pukeutunut löysiin ja peittäviin vaatteisiin että en saisi kommentteja luisesta olemuksestani ja etten massattomana paleltuisi, ettei kehoni oikein ymmärrä enää kuinka paljon lämpöä on tuotetava jos päällä ei kahta kerrosta housuja ja hupparia. Myös tuon pukeutumis historian, teini-iän asenteideni takia ja luontaisen rempseyteni puolesta minulla ei ole oikein ymmärrystä miten moisten hameiden kanssa liikutaan ilman että joka välissä vilkuisi. Koen ikävänä jos pitää koko päivä vahtia omaa selustaa ettei tule kyykistyttä väärin tai tuuli paljastaa enemmän kuin itse haluaisin. Viimevuosiin asti halusin myös aina peittää omat polveni koska ne vain näytti mielestäni ikäviltä. Koen myös ettei kehon kieleni ole mitenkään erityisen feminiinien. Näyttäisin mielestäni hassulta jalat leveesti harallaan tuolissa istuessani jos päälläni olisi se sarjan neitimäisimmän neidin yli ihan mekko jonka huomasin sarjan puvuista ekana. Kaiketi tämän takia kun aloin ensimmäisen kerran vakavissani miettimään naishahmon cossaamista oli mielessä Hetalian Unkari joka kanonisesti on aika samassa asemassa. Ja eka valmiiksi tullut naiscossi olikin sitten kaverin OC joka oli luotu minun pohjalta sisällyttäen mm. epägeneerisen kehonkieleni.

Yksi mukana oleva fakta on nyös että koen harvoin "naiselliset" meikit tai vaatteet omikseni. Olen ollut mallin hommissa paikallisella valokuvaus studiolla ja tullut ammattimeikkaaja meikaamaksi. Yhtään kuvista en ole omasta toimestani nettiin kuitenkaan laittanut sillä, kuten kummini sanoi, en näytä niissä itseltäni. Minä itse olen piilossa kaiken sen luuston esiin tuovan meikin ja yrityksen olla "feminiininen" takana. Kauniiksi niitä kuvia on ne nähneet kehuneet ja kiitos siitä mutta silti, kummini kommentti on suurimmassa arvossa kaikkien kehujen joukossa. Se kommentti kertoo että hän näkee ja hyväksyy mitä olen. Mielummin naamansa multaa kuin meikkeihin sotkeva ihminen joka ei ymmärrä miksi se että olen syntyjään rinnat omistava sanoo yhteiskunnalle että minun pitäisi olla nätti, en voi nostaa painavia asioita ja en ymmärrä matikkaa. (Hupsista heijaa. Nyt taidetaan eksyä aiheesta mutta kuten sanoin. Tästä minulla olisi toisen blogi postauksen edestä juttua.)

Ja koska en halua ihmisten vertaavan omaa kehoansa minun kehoon. Kehoon joka nyt on vaan on tälläinen ettei rasva pysy. Tämä on vanhan tottumuksen lisäksi ehkä yksi iso selitys minkä olen itselleni osannut antaa kun mietin miksen pukeudu vaatteisiin jossa kehoni näkyy. Ei sillä että helposti myöskään löytäisin sellaisia vaateita jotka istuisi keski kropalta, olisi löysät kainalosta niin ettei ne painaisi ja hihassa riittäisi vielä pituutta yli ranteen. Päädyn tinkimään keskikropasta koska kaksi vikaa vaan tuntuu päällä ikävältä.

No tulipas siitä sitten tekstiä. Nyt tämä julkistamisen jälkeen varmaan joidenkin ystävieni päässä herää kysymys miksi en ole näistä asiasta paljoa oikeasti puhunut. Lähinnä antanut ymmärtää kommenteillani ja kommentteihin suhtautumisellani. Vastauksenani minä kysyn teiltä miten sinä sanoisit ääneen ettet pidä siitä mitä olet kun yleinen asenne on "Olet onnekas kun ole luontaisesti noin laiha ja voit syödä mitä vaan"?